Blogi

Tutkimus päästöoikeuden vaikutuksesta sähkön hintaan ja teollisuuden kilpailukykyyn


Teimme keväällä asiakkaallemme tilaustyönä tutkimuksen päästöoikeuden vaikutuksesta sähkön hintaan ja teollisuuden kilpailukykyyn. Asiakkaamme sai Kauppalehdenkin kiinnostumaan aiheesta ja Kauppalehti perusti keskiviikkona 29.5.2019 julkaisemansa artikkelin ”Sähkön hinta järkyttää teollisuutta – jo tänä vuonna yli 500 miljoonan lisäkustannus” Power-Derivan tekemään raporttiin.

Artikkelin mukaan Power-Deriva ennustaa päästökaupan kaksinkertaistavan teollisuuden käyttämän sähkön hinnan. Jo tänä vuonna päästökaupan uskotaan tuovan teollisuudelle yli 500 miljoonan euron lisäkustannuksen.  Power-Derivan ennusteen mukaan kustannusten nousu lähtee päästöoikeuksien hinnan noususta samalla kuin sähkön markkinahinta pysyy ennallaan.