Blogi

Mika Laakkonen PD Power Oy:n toimitusjohtajaksi


Mika Laakkonen on nimitetty fyysisen sähkönhankinnan palveluita tarjoavan PD Power Oy:n toimitusjohtajaksi 2.10.2023 alkaen

Mika Laakkonen on toiminut PD Power Oy:n vt. toimitusjohtajana yhtiön edellisen toimitusjohtajan jätettyä tehtävänsä huhtikuussa 2023, ja tätä ennen yhtiön varatoimitusjohtajana sekä liiketoimintapäällikkönä yhtiön perustamisesta vuodesta 2018 lähtien. Energia-alan tehtävissä Mika Laakkonen on toiminut yli 20 vuoden ajan.

”Mika Laakkosen nimitys PD Power Oy:n toimitusjohtajaksi oli helppo tehtävä. Mikalla on jo vuosien kokemus yhteistyöstä PD Power Oy:n asiakkaiden kanssa ja siinä tehtävässä hän on saavuttanut niin asiakkaiden, yhteistyökumppaneiden kuin henkilöstön luottamuksen.

Olemme iloisia löydettyämme molemmille yhtiöillemme vankan kokemuksen omaavat toimitusjohtajat mahdollistaen yhtiöidemme edistyksellisen palvelutarjonnan suuntaamisen asiakkaitamme parhaiten tukevaan suuntaan. Hyvillä mielin toivotamme Mika Laakkosen tervetulleeksi luotsaamaan PD Power Oy:tä jatkossakin”, kertoo hallituksen puheenjohtaja Janne Laine.

”Kiitän PD Power Oy:n hallitusta luottamuksesta ja innolla jatkan jo alkanutta työtä PD Power Oy:n johdossa. Energiamarkkinat ovat jatkuvassa murroksessa ja on hienoa päästä olemaan mukana vaikuttamassa markkinoiden kehitykseen ja asiakkaidemme menestykseen. On mukava jatkaa yhteistyötä näissä merkeissä.” sanoo Mika Laakkonen.

Sijoituspalveluyhtiö Power-Deriva Oy:n toimitusjohtajana on 2.10.2023 aloittanut Suvi Paaso.

 

Lisätietoja:

Janne Laine, Power-Deriva Oy:n ja PD Power Oy:n hallituksen puheenjohtaja
p. 040 838 0679

Mika Laakkonen
p. 050 354 6120